HAMMOND
Lyhyt oppimäärä Hammondin tekniikasta
Chicagolainen insinööri Laurens Hammond patentoi vuonna 1928 pistorasiaan liitettävän sähkökellon, joka synkronoitui verkkovirran taajuuteen ja pysyi näin tarkasti ajassa. Keksintö osoittautui toimivaksi ja muutamaa vuotta myöhemmin Hammond sai idean soveltaa samaa sähkömoottoria soittimeen, joka niin ikään pysyisi muuttumattomassa vireessä. Tätä varten hän suunnitteli sähkömekaanisen äänigeneraattorin, jossa synkronimoottori pyörittää akselien ja rattaiden välityksellä eri korkuisia perusääniä tuottavia äänipyöriä.
Ohuesta teräslevystä stanssatun äänipyörän aaltomainen ulkoreuna pyörii lähellä kestomagneetin kärkeä, jolloin magneetin ympärillä olevaan kelaan indusoituu heikko vaihtojännite, joka puolestaan voidaan vahvistaa kuultavaksi ääneksi. Toimintaperiaate on täysin sama kuin sähkökitaran pickupissa – värähtelevän teräskielen sijaan urussa magneettikenttään vaikuttaa äänipyörän hammastus ja vastaavasti sen muodostaman äänen korkeuden määrittää äänipyörän pyörimisnopeus ja hammastuksen taajuus.
Clonewheel
Sähkömekaanisella koneistolla toimivia Hammond-urkuja valmistettiin vuosien 1935 ja 1975 välillä, joten uusimmatkin soitinyksilöt ovat lähes 50 vuoden ikäisiä. Lisäksi näiden urkujen kuljetettavuutta rajoittaa soittimen koko ja erityisesti lähes 200 kilon paino. Digitaalinen kopio esikuvastaan painaa ainoastaan kymmenesosan siitä ja on parhaimillaan soittotuntumaltaan varsin autenttinen. Keikkakäytössä aitokin lesliekaappi useimmiten mikitetään stereona PA:n kautta, joten hyvälaatuisella lesliesimulaatiolla digitaaliurku kuulostaa käytännössä identtiseltä oikean Hammondin kanssa.
Hammondin tunnistettavasta kokonaissoundista siniaaltoa tuottavat äänipyörät ovat vain pieni osa. Sen putkitekniikalla vahvistettu analoginen signaalitie kulkee mm. koskettimistojen kontaktilankojen, osaäänet summaavien muuntajien sekä vibraton/choruksen muodostavan viivelinjan kautta, päätyen viimein lesliekaapin mekaanisten pyörittimien aikaansaamaan doppler-efektiin. Näiden lukemattomien äänellisten variaatioiden toistaminen pelkästään samplepohjaisella tekniikalla on käytännössä mahdotonta, joten alkuperäisen urun signaalitien tarkka kopiointi mallintamalla on ainoa tapa tehdä identtiseltä kuulostava lopputulos.