VISCOUNT LEGEND

Viscount by KeyB Organ

Soitinvalmistaja Viscountin juuret ulottuvat 1800-luvun lopulle asti. Perustamisestaan lähtien italialaisen Galantin suvun omistuksessa edelleen olevan yrityksen päätuotteina ovat kosketinsoittimet, erityisesti digitaalisesti mallinnetut kirkkourut, joiden valmistajana se on Euroopan suurin.

KeyB Organ (DLQ) on Elvio Previatin vuodesta 2003 valmistama, alusta alkaen mahdollisimman tarkkaan alkuperäistä Hammondia imitoiva digitaaliurku, joka saavutti jo ensimmäisellä Duo mk1 -mallillaan kulttimaineen siihen asti realistisimpana urkusimulaationa. Viimeisin Previatin valmistama malli Duo mk3 oli jo soittopöydältäänkin esikuvansa mukainen ja äänellisesti edelleen kehittynyt edellisistä malleista.

 

Legend

Vuonna 2014 KeyB esitteli Frankfurtin musiikkimessuilla kokonaan uuden urun prototyypin. Ulkoisesti se ei juurikaan eronnnut viimeisimmästä Duo mk3 mallista, mutta tekniikaltaan se oli täysin uudistunut. Urku oli äänellisesti kokonaan uudelleen mallinnettu ja se perustui norjalaisen Ultrafunk -äänilaboratorion (nykyään Newtone) omaan DSP-piiriin. Pienen yrityksen resurssit eivät kuitenkaan riittäneet tuotannon aloittamiseen ja vuonna 2016 KeyB solmikin yhteistyösopimuksen Viscountin kanssa, jolloin Legendin laajamittaisempaa tuotantoa päästiin vihdoin toteuttamaan.

Newtonen omaan DSP-piiriin perustuva urku on optimoitu soittimeksi ja sillä ei ole painolastinaan tarpeettoman monimutkaista perustietokoneen rakennetta. Näin myöskin latenssi koskettimen painalluksesta äänen syttymiseen on saatu mahdollisimman lähelle analogisen kosketinkontaktin nopeutta. Legendin mallinnuksesta vastaava Tom Erik Skram on itse pitkän linjan Hammond- teknikko, joka digitaalitekniikan lisäksi tuntee alkuperäisen urun rakenteen ja soundimaailman läpikotaisin.

 

Viscount Legend -mallisto

Tutustu tarkemmin Legend -urkuihin ja niiden ominaisuuksiin